Riippuvuus ja addiktio

Varsinkin englanninkielisissä maissa riippuvuuden (dependence) ja addiktion (addiction) määritelmien eroa pidetään oleellisena. Tässä kirjoituksessa selvittelen muun muassa tuota eroavaisuutta, ja pidän sitä myös ajatteluni ja tämän kirjoituksen lähtökohtana.

Fyysisellä riippuvuudella tarkoitetaan ruumiillista tilaa, jossa ihmisen elimistö on tottunut riippuvuutta aiheuttavan aineen saamiseen. Mikäli ihminen joutuu olemaan ilman kyseistä ainetta, seuraa sittä ennustettavissa olevia fyysisiä vieroitusoireita. Fyysinen riippuvuus liittyy usein addiktioon, mutta se voi kehittyä myös ei-addiktoiviin aineisiin, kuten jatkuvasti käytettyihin lääkkeisiin. Esimerkki tällaista riippuvuutta aiheuttavasta lääkkestä on monen eri sairauden hoidossa käytettävä prednisoni, jonka käytön ei ole todettu aiheuttavan psyykkistä addiktiota, mutta jonka pidempiaikaisen käytön äkillistä lopettamista saattaa seurata fyysisiä vieroitusoireita *1. Useimmiten fyysistä riippuvuutta aiheuttavilla aineilla tarkoitetaan kuitenkin erilaisia nautintoaineita ja päihteitä, mutta pitää kuitenkin muistaa, että kaikki näistä eivät aiheuta fyysistä riippuvuutta.

Pitkäaikaisen alkoholin käytön jälkeen fyysiset vieroitusoireet saattavat olla hengenvaarallisia.

Addiktio puolestaan tarkoittaa pakonomaista tarvetta kokea tietynlainen tunnetila. Addiktoitunut henkilö ei tuota tunnetilaa tavoitellessaan pysty itse hallitsemaan toimintaansa, eikä hän kykene tekemään, mahdollisista negatiivisista seurauksista huolimatta, toimintaansa koskevia rationaalisia päätöksiä. Tällaisen tunnetilan ihminen voi saavuttaa nauttimalla jotain tiettyä ainetta tai jonkin tietyn toiminnan avulla. Kyseisen aineen nauttiminen tai toiminnan suorittaminen aktivoi aivojen mielihyväkeskusta, ja näistä niin sanotuista vahvisteista saatu mielihyvä kannustaa ihmistä uusimaan mielihyvää tuottavaa toimintaa, kyseessä on niin sanottu itse itseään vahvistava toiminta. Mitä pitempään ja runsaammin ihminen mielihyväkeskuksen toimintaa vahvistaa, sitä enemmän hän on tästä vahvistamisesta riippuvainen, eli siihen addiktoitunut.

Sanana addiktio on kärsinyt jonkin asteisen inflaation, ja on jopa muotia ”olla koukussa” johonkin, vaikka kyseessä olisikin vain intohimoinen, positiivisesti riippuvainen, suhtautuminen johonkin asiaan. Tällöin hminen nauttii intohimoisesti jostakin, mutta toiminta on hänen hallussaan, ja hän voi itse päättää, mitä ja milloin tekee, eikä hän esimerkiksi aiheuta itselleen (eikä muille) toiminnallaan haittaa.

Päihteiden käyttöön liittyvän addiktion National Institute on Drug Abuse (NIDA) määrittelee ”Krooninen, uusiutuva aivosairaus, jolle on tyypillistä pakonomainen päihteiden hankkiminen ja käyttö huolimatta negatiivisista seurauksista”. Nykyisin Uudenmaan päihde- ja mielenterveyspalvelut -ryhmän puheenjohtajana toimiva Mikko Tamminen määritteli vuonna 2000 päihdeaddiktion seuraavasti; ”subjektiivinen päihteiden käytön (ja toimintojen) välttämättömyys… …addiktio on addiktin elämälle keskeisimmin suuntaa ja mieltä antava aktiviteetti”.

Ihminen on siis fyysisesti riippuvainen, kun hänen elimistönsä on tottunut saamaan jotain ainetta, ja tämän aineen saannin loppuminen aiheuttaa ruumiillisia vieroitusoireita. Esimerkiksi päihteen käytöstä tai jostakin toiminnasta psyykkisesti riippuvainen ihminen pärjää, tai kokee pärjäävänsä, paremmin kulloinkin kyseessä olevan aineen tai toiminnan avulla. Tällöin mahdolliset aineen tai toiminnan puuttumisesta johtuvat vieroitusoireetkin ovat psyykkisiä. Sosiaalisesti riippuvainen yksilö
hakee hyväksytyksi tulemisen tunnetta, ja kokee pärjäävänsä paremmin jossain tietyssä ryhmässä, jota yhdistää esimerkiksi tietyn aineen nauttiminen tai tietyn toiminnan suorittaminen. Tässäkin tapauksessa vieroitusoireet ovat psyykkisiä. Fyysisesti, psyykkisesti tai sosiaalisesti riippuvainen henkilö ei välttämättä ole, esimerkiksi NIDAn tai Mikko Tammisen kuvaamalla tavalla, addiktoitunut. Sairaanhoitaja, päihdekouluttaja Ilkka Helamon sanoo, ”Kaikki addiktio on riippuvuutta, mutta kaikki riippuvuus ei ole addiktiota”.

Vaikka psyykkiset vieroitusoireet eivät olekaan ”mitattavissa”, ja ne ovat subjektiivisesti ja henkilökohtaisesti koettuja, eivät nekään (useimmiten) selviä sillä, että ihminen ”ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyy”. Myös niistä selviytyminen vaatii usein runsaasti tukea ja yhteistyötä henkilön kanssa. Tosin se, että ”ihminen ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyy” siinä määrin, että toteaa haluavansa muutosta, on oleellinen ja välttämätönkin alku pyrittäessä eroon psyykkisistä vieroitusoireista.

Riippuvuudet ja addiktiot pyrkivät kasautumaan, ja ihminen saattaa olla samanaikaisesti sekä addiktoitunut, että fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti riippuvainen. Niinpä, esimerkiksi yksilön mahdollisesti hakemassa hoidossa, tulee ottaa kaikki edellä mainitut seikat huomioon. Pitää muistaa myös, että sekä fyysisten että psyykkisten vieroitusoireiden hoitaminen ja niiden voittaminen on aina vasta alku, mikäli tavoitteena on negatiivista riippuvuutta tai addiktiota aiheuttavien asioiden saaminen ihmisen omaan hallintaan. Minun näkemykseni mukaan tämä useimmiten tarkoittaa riippuvuutta ja/tai addiktiota aiheuttavan aineen nauttimisen tai sitä aiheuttavan toiminnan lopettamista.

*1 Farmakologian tohtori Erik MacLaren: Understanding tolerance, dependence and addiction.

Alla linkit Filmbilder-yhtiön mainioon addiktioanimaatioon Nuggets ja riippumatta.fi-sivuston blogiin, jossa Riku Forsell tuo esille osuvia näkemyksiä riippuvuuteen.

Nuggets https://youtu.be/HUngLgGRJpo

Riku Forsell http://www.riippumatta.fi/101-ajatusta-riippuvuudesta/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: